Kössi Kenguru
Kössi KenguruHistoriaHahmotInfoKuvagalleriaPeliTekijät Etusivu Etusivu



Oheistus Kössin Hyppyyn


Hieman taustaa Kössi-pelin luonnista…

Kössi-peli "Kössi Kenguru ja kadonnut myyrä" on tehty uskolliseksi alkuperäiselle animaatiolle. Kaikki hahmot perustuivat alkuperäisiin paperileikkeisiin, jotka Heikki Prepula piirsi työryhmälle valmiiksi. Ainoa poikkeus oli Asko Aave, jonka työryhmä loi itse.

Ensimmäinen vaihe animaatiossa oli siirtää paperileike digitaaliseen muotoon tietokoneelle, mikä tapahtui skannerin avulla. Tämän jälkeen leikkeet piirrettiin ääriviivoja myöten vektoreiksi Macromedia Flashin piirtotyökaluilla. Viimeiseksi varmistettiin, että hahmo oli oikeissa mittasuhteissa muihin hahmoihin ja taustaan, sillä vektoreiksi muutettu hahmo on aina vapaasti skaalattavissa. Lopuksi hahmo tallennettiin erillisenä hahmokirjastona.

Tämän jälkeen hahmot tuotiin animaatioalustaan ja laitettiin omille tasoilleen (layer). Tausta, hahmot ja kaikki esineet muodostivat erikseen oman tasonsa. Tämä mahdollisti sen, etteivät kappaleet reagoineet toistensa kanssa tai sulautuneet toisiinsa, ja teki työstä myös helpomman.

Animointi tapahtui Heikki Prepulan oheistuksen avulla, ja työryhmä pyrkikin pysymään mahdollisimman uskollisena hahmojen liikeradoille ja animoinnille. Koko projektin ensimmäinen hahmoanimaatiokokeilu oli Kössin pomppu. Oheisista kuvista voitte seurata Heikki Prepulan oheistuksen ja nähdä miltä valmis hyppyanimaatio näytti.

Taustat ja esineet työryhmä loi itse. Alunperin oli tarkoitus pitää myös taustat vektoreihin perustuvina, mutta tämä nosti konevaatimuksia liikaa seikkailuosuudessa. Pelissä nähdyt taustat ovat siis alunperin vektoreihin pohjautuvia, mutta muunnettu bittikartoiksi.



Animaation tekoalustana oli Macromedia Flash.
Kaikilla hahmoilla, esineillä, taustoilla, äänillä ja muilla objekteilla on oma raitansa/tasonsa.
< Copyright : TTVO>